On the wheels

Marraskuussa 2016 Oulussa järjestetään On the wheels -tapahtuma. Siellä esitellään pyörätuoliaktiviteetteja.

Tanssitranssi

transsi 'hurmostila, haltioituneisuus'

Kirjoitus on julkaistu myös Oulun seudun neuroyhdistyksen sivuilla. 

http://osny.fi/blogi.html

Olen harrastanut pyörätuolitanssia kolmisen vuotta. Tanssin duona toisen pyörätuolissa istuvan kanssa. Osallistuimme viime vappuna Suomi openiin Lohjalla ja voitimme oman sarjamme molempina päivinä. Kilpailun myötä meille on tullut myös esiintymispyyntöjä. Esiinnyimme elokuussa MoveOulu-tapahtumassa ja syyskuussa Pohjois-Pohjanmaan neuroyhdistyksen 45-vuotisjuhlassa. Marraskuussa on luvassa pyörätuolitanssileiri ja harjoituskilpailut Kuopiossa. Tammikuussa on Helsingissä tammileiri ja pääsiäisenä Hollannissa kansainvälinen tanssispektaakkeli. 

Tanssikilpailuissa on kolme luokkaa: tulokkaat, pre champion- ja champion-luokat. Tulokasluokassa tanssitaan hidas valssi, tango ja samba. Pre champion-luokassa tanssien määrä nousee: vakiotanssit duoparilla ovat hidas valssi, tango, wieninvalssi ja quickstep sekä latinalaistanssit samba, cha-cha, rumba ja paso doble. Champion-luokkaan tulee lisäksi hidas fox ja jive, eli tanssitaan kaikki tanssit. Sarjanousuun pitää kerätä ensin pisteitä kilpailuilla ja sijoituksilla. Pisteitä meillä on käsittääkseni kerättynä kahdeksan vaaditusta kymmenestä, jotta siirtyisimme tulokkaista pre championiin.

Kesällä hioimme yksityistunneilla koreografiaa mm. hitaaseen foxiin, rumbaan ja paso dobleen. Koreografioilla ennakoimme tulevaa, kun tavoitteenamme on kilpailla ja nousta tulokkaista pre championiin ja jossain vaiheessa champion-luokkaan. Kesän aikana tanssilajien luonteenpiirteet ovat  syventyneet: hidas fox on liitelevää jousiammuntaa, paso doble marssivaa härkätaistelua, rumba viekoitteleva kosiotanssi ja jive leikittelyä

Pyörätuolitanssijat luokitellaan toimintakyvyn mukaan kahteen luokkaan, joissa luokan 1 tanssijoiden ylävartalon toimintakyky on alentunut ja luokan 2 tanssijoiden ylävartalon toimintakyky on normaali tai lähes normaali. Luokittelussa tehdään testejä, joissa tarkastellaan 1) pyörien ohjausta ja kykyä nopeuttaa ja pysäyttää pyörät käsin, 2) kykyä hallita pyörätuolin liikkuminen työntämällä tai kosketuksessa tanssikumppanin kanssa, 3) kykyä hallita pyörätuolin liikettä vetäessään tai kosketuksessa tanssikumppanin kanssa, 4) käsivarren kiertoa, liikerataa ja kontrollointia sekä 5) ylävartalon kiertoa ja hallintaa menettämättä tasapainoa. 

Tanssinopettajamme korostavat liikkeiden tarkkuutta,  rytmin merkitystä sekä vartalon, käsien ja tanssiasennon tärkeyttä, ja niitä tuomaritkin arvioivat tärkeysjärjestyksessä 1) musiikki, tahti ja perusrytmi, 2) liike ja liikeradat, 3) tanssiasento, otteet ja vartalolinjat, 4) jalkatekniikka ja 5) koreografia, tanssillisuus ja karisma.. Valmentajamme ovat tehneet itsekin uran kilpatanssijoina ja puhuvat asiantuntemuksella kilpailemisesta, valmentamisesta ja tanssimisesta ja osaavat soveltaa tanssin hyvin pyörätuolille. 

Kaikkien ei tarvitse ottaa tavoitteekseen kilpailemista, vaan tanssia voi myös omaksi ilokseen ja asettamalla tavoitteet vain omalle kehittymiselleen. Sitä paitsi adrenaliinit ja endorfiinit tekevät hyvää kaikille! Jokainen urheilija tai mitä vain harrastava haluaa jossakin vaiheessa ulkopuolista arviointia ja vertailutuloksia kehittymiselleen. Samat perhoset tuntuvat vatsassa kilpailun alussa jokaisella, ja sama hyvänolontunne tuntuu suorituksen jälkeen - oli maratoonari tai pyörätuolitanssija. 

Tanssiharrastuksen aloittaminen oli todella hyvä päätös. Tanssi on liikunnan harrastamista kuin huomaamatta, ja se kehittää vartalonhallintaa ja antaa uuden mahdollisuuden tanssimiseen, kun jalat eivät enää jaksa. Tanssista oppii aina uutta ja se on luonut uusia ystävyyssuhteita. Suosittelen jokaista kokeilemaan pyörätuolitanssia, sillä pyörätuolitanssikurssilla ei tehdä veren maku suussa niin kuin monesti jumpassa tai zumbassa tehdään (niitä väheksymättä), vaan harjoittelu on hellävaraisempaa mutta silti kohottaa kuntoa, itsetuntoa, tasapainoa, koordinaatiota, mielialaa ja kehittää lihasten liikkuvuutta, muistia jne.!

Nyt on Oulussa mahdollisuus tutustua pyörätuolitanssiin alkeiskurssilla, joka pidetään sunnuntaisin klo 15 - 16 Heinätorin koululla. 

Käy rohkeasti kokeilemassa, vaikka MS ei välttämättä istuta kokoaikaisesti pyörätuoliin! Ei se minuakaan istuta, ja pelkäsin turhaan feikkaavani, kun pystyin nousemaan pyörätuolista. Luokittelussa selvisi, että diagnoosi MS:stä riitti. Ja harrastuksen alussa sillä ei ole edes merkitystä.

Jopa Niiskuneiti tietää, että aina on aikaa ottaa pari tanssiaskelta:

”Voi! Tanssia! Menemmekö?" huudahti Niiskuneiti ja taputti käpäliään. "Minä en ole tanssinut pitkiin, pitkiin aikoihin!”
”Ei meillä ole aikaa tanssia, kun maailma on tuhoutumassa”, sanoi Niisku.

”Vähän aikaa, pyysi Niiskuneiti. Sehän tapahtuu vasta kahden päivän kuluttua!”
Tove Jansson, Muumipeikko ja pyrstötähti

Miekkailua

Olimme parin ystävän kanssa kutsuttuja tutustumaan pyörätuolimiekkailuun. Oulun miekkailuseuran edustaja kertoi meille lajista, valmennuksen ideologiasta, välineistä ja pyörätuolimiekkailun eroista tavalliseen miekkailuun. Lajista sai kiinnostavan vaikutelman.Tällä kertaa harrastuksen aloittaminen jää valitettavasti tanssiharrastukseni jalkoihin, mutta lajin esittely oli erittäin onnistunut, ja jos olisi aikaa ja rahaa, olisi tämä harrastus kokeilemisen arvoinen.

Erityisesti haluttiin lisää pyörätuolimiekkailijoita tämänhetkisten kahden lisäksi. Muutkin miekkailua harrastavat ja erityisesti valmentaja istuvat pyörätuoliin vastustajiksi.

Tiesithän että pt-miekkailu on paralympialaji? Tarpeeksi innostunut ja lahjakas ehtii vielä tähdätä Tokioon vuonna 2020. Olympiadi on juuri alkamassa. Toivottavasti ensi viikolla alkavissa Rion paralympialaisista televisioidaan ihmisten aikaan myös pyörätuolimiekkailua!        

Luonto voimauttaa

Oulun seudun neuroyhdistys järjesti 30.7.2016 koko perheen "Voimaa luonnosta!"-ulkoilupäivän  Liminganlehden luontokeskuksessa. Päivän alkajaisiksi osallistujille tarjottiin kahvit ja kerrottiin infoa sekä yhdistyksestä että Liminganlahden luontokeskuksesta. Alkupuheenvuorojen jälkeen osallistujat jakautuivat kahteen ryhmään, bongareihin ja melojiin. 

Bongareille piti alun perin olla bongauskilpailu, mutta toisen oppaan puuttuessa koko porukka bongasi samassa joukkueessa. Liminganlahden luontoon ja linnustoon voitiin tutustua rauhassa ilman kilpailupaineita ja kaikki palkittiin. Bongarit saivat asiantuntijan opastuksella perusteellisen kuvan alueella kesälläkin pesivistä linnuista, ja porukka bongasi mm. merikotkan, ruskosuohaukan, merihanhia, räyskän, ruokin, riskilän, liron, haapanan ja räystäspääskyn. Mukana ollut opas auttoi oikeaan suuntaan kiikaroimisessa ja lajien nimeämisessä.

Melojat siirtyivät autoilla luontokeskuksesta 12 km:n päähän Temmesjoelle, jossa kaksi ohjaajaa Pikkulahden luontopalveluista odotteli melontaliivien, kajakkien ja ohjeiden kanssa. Monet osallistujista olivat ensikertalaisia ja siksi melko jännittyneitä siitä, kuinka säilyä melontaretkestä kajakin kaatumatta. Kuvaaminen jätettiin varmuuden vuoksi mukana olleiden perheenjäsenten vastuulle, jos onnistuisi kaatamaan kajakin.

Alkuopastuksen jälkeen siirryttiin yksipaikkaisiin kajakkeihin ja se oli odotettua vakaampi meloa. Ensijännityksen lauettua kaikki näyttivät olevan kuin vanhoja tekijöitä ja joen täytti rentoututut puheensorina. Noin neljä kilometriä pitkä melontareissu jäi konkreettisesti lihasmuistiin, kun melonnan kierreliike alkoi tuntua selkälihaksissa, joita ei ollut ennen kovin liikutellut.

Sää suosi osallistujia, kun retken ajan oli selkeä taivas ja sadekuuro alkoi vasta matkalla luontokeskukseen. Melominen kasteli kuitenkin, kun melaa pitkin kertyy vettä aukkopeitteeseen ja siitä tihkuu vettä syliinkin.

Kaikilla oli hauskaa ja iloinen jutustelu kuului kaikkialla. Päivän päätteeksi luontokeskuksessa nautittiin herkullinen lounas ja kaikki saivat mukavan muiston täydellisestä kesäpäivästä!

Laki ja oikeus

Yhdenvertaisuuslaki on ollut voimassa vuoden 2016 alusta. Myös YK:n vammaisten ihmisten oikeuksia koskeva sopimus ratifioitiin Suomessa ja tulee voimaan kesäkuun kymmenes. Jippii... Ei nyt ihan kattoon tarvitse hyppiä... Oikeudet ovat hyvä asia mutta niiden toteuttaminen ovat sitten eri asia. Julkisen sektorin menoja pitää karsia eivätkä nuo päätökset toteudu täysin kuitenkaan. On hallitukselta hyvä taktiikka odottaa, että muka lakipykälät ovat ajan tasalla ja sitten vasta ratifioida yleissopimus. 10.6.2016 on siis sen suhteen juhlapäivä. Kuitenkin juhlaa hieman latistaa se, että ratifiointia on pitänyt odottaa kymmenen vuotta! 

Tämä lama on ollut vuoden 2008 pörssiromahduksesta asti ja talouskriisi on vain syventynyt ja valtion velka kasvanut, ja "julkisen talouden kestävyysvaje" on muuttunut ihan kirosanaksi. Saahan sitä nyt tehdä lakeja ja sopimuksia, kun ei ole rahaa niitä toteuttaa! Mietin asiaa ihan ruohonjuuritasolla: olisi voinut lain mukaan panna pari paikallista ravintolaa selkä seinää vasten ja vaatia muutoksia vammaisten asiakkaiden kannalta. Toiseen mennään rautaportaita ylös ja toisessa vessat ovat portaiden takana eikä sisäänkään pääse omin neuvoin. Olisi kuitenkin sydämetöntä mennä vaatimaan liikkeiltä saavutettavuutta, kun ympäriltä katoaa muutenkin liike toisensa jälkeen. 

Mitä siis kesäkuun kymmenentenä oikein juhlitaan? Sitäkö, kuinka hienolta kaikki paperilla näyttääkään? Vai sitä, että vihdoinkin vammaiset on saatu hiljennettyä pikku silmänkääntötempulla? Toimenpiteisiinhän ei voida ryhtyä, kun ei ole rahaa, mutta sehän on vain sivuseikka. Mitään mullistavaa ei ole luvassa, ja vammaisten kohtaamat vaikeudet eivät poistu, mutta valtion puolelta omatunto on puhdas ja YK:n paperi on vahvistettu. PISTE! Vaikka Suomi olisikin hyväksynyt YK:n vammaisten oikeuksia koskevan sopimuksen jo ensimmäisten joukossa vajaa kymmenen vuotta sitten, olisi tilanne samanlainen ja näyttäisi yhtä hienolta ja samoin kuin nyt, vain paperilla. Vaikka tuolloin lainsäädäntö olisikin ollut vammaisten osalta keskeneräinen, eivät nykyiset muutokset laissa tee sopimuksen toteuttamista yhtään sen paremmaksi. Mutta tällä kerralla voidaan vedota rahan vähyyteen.

Milloin oikein koittaakaan päivä, jolloin vammaisuudesta ei tarvitse erikseen puhua, vaan kaikki olisivat ihmisiä ja kaikilla olisi kortensa kekoon kannettavanaan toimivan ja taloudellisesti vakaan yhteiskunnan jäsenenä? Ja tämä koskee myös muita vähemmistöjä, ettei kenestäkään tarvitsisi puhua erilaisena tai vähemmistön edustajana, vaan että kaikki kuuluvat meihin kaikkiin! ME emme olleet koskaan ME, emmekä tule olemaankaan, eikä sitä yksi paperi muuksi muuta.

Pyörätuoli ja minä

Olen sairastanut MS-tautia n. 25 vuotta.  Alkaahan se jo näkyä ulospäin ja sisälläkin myllertää. Taas sai itse huomata, kuinka epävarma on. Ensin 10 vuotta pyrin piilottamaan sairauden, sitten uskaltautui käyttämään keppiä ja sitten kun lopulta tohdin istua pyörätuoliin, sanoin aina, etten oikeastaan tarvitse pyörätuolia - mutta minähän istuin siinä! 

Jotenkin en pitänyt itseäni oikeasti pyörätuolityyppinä, kun sain valita käytänkö sitä vai keppiä, rollaattoria vai sähkömopoa ja vertasin itseäni niihin, joilla tätä valinnanvapautta ei ollut. Syyllistin  ja häpesin itseäni. Muutamia vuosia meni, ennen kuin istuin rohkeasti pyörätuolissa enkä miettinyt, onko minulla oikeutta istua siihen.

Mutta sitten, juuri kun olin sopeutunut pyörätuolielämään, aloitin pyörätuolitanssin ja sama syyllisyys, häpeä ja pelko omasta vammaisuudestani ja oikeudesta käyttää pyörätuolia tuli esiin, ainakin omassa mielessäni. 

Pyörätuolitanssia harrastavissa on varmaankin itseni kanssa samalla tavalla noloja pyörätuolissa istuvia. Ehkä hekin haluavat päästä helpolla ja näyttävät muille itseni tavoin vain sen, että istuvat pyörätuolissa. Kukaan ei tosin ole koskaan suoraan syyttänyt tai kysellyt, pystynkö kävelemään vai en, mutta itse on itsensä pahin tuomari ja kyseenalaistaa vammaisuuttaan koko ajan. 

Ja vielä en ole kertonut mitään luokittelusta, joka tehdään jokaiselle vammaiskilpaurheilijalle! Pelkäsin etukäteen luokittelua juuri siksi, että se paljastaisi minut feikkivammaiseksi. Näin etukäteen painajaisia ja ajattelin, että juuri kun olen löytänyt jotain mukavaa ja mielenkiintoista, joudun luopumaan siitä ja sama kohtalo yksin kotona tylsistymisestä jatkuisi. Pelko oli turha. Luokittelijat miettivät vain sitä, kuulunko luokkaan 1 vai 2. Luokan 1 urheilijoilla käsivoimat ja ylävartalo eivät toimi täysin ja luokassa 2 käden ja kelauksen toimintarajoitetta ei ole. 

Terveille joudun todistamaan ja selittämään millainen on sairaus, joka ei aina näy päällepäin varsinkin kun en aina istu pyörätuolissa. Yleensä pääsee helpommalla, kun istuu pyörätuolissa, paitsi jos törmää ihmiseen, jonka mielestä  pyörätuolissa istuvalta on jokaisella oikeus suoraan kysyä vaikka kuinka henkilökohtaisia ja tungettelevia kysymyksiä. Aina ei halua kertoa itsestään ja itsemääräämisoikeus on kaikilla ihmisillä - vammaisellakin! Ja usein ilmeet ovat aika sääliviä ja katseet kertovat: "onneksi ei itsellä ole tuollaista!" Siksi on oikeastaan helpompi olla muiden pyörätuoli-ihmisten tai sairastavien seurassa.

Olen puun ja kuoren välissä. Vammaisten silmissä koen olevani feikkivammainen ja terveiden silmissä jotenkin sekasikiö. Minulta puuttuu terveen identiteetti mutta myös vammaisen ihmisen identiteetti. Sairaus ei näy päällepäin ainakaan silloin kun istun tavallisessa tuolissa. Käveleminen onkin sitten eri juttu. Ilman apuvälineitä identiteetti muuttuu lähemmäs puliukkoa, mutta ei vammaista vieläkään. Kaikkein tragikoomisinta tässä on se, että "rajoitteet ovat vain omassa päässä". 

MS on kummallinen, monimutkainen ja näkymätön. Terveet tuntuvat pitävän joskus jopa luulosairaana tai muuten huijarina. Toki itsekin on kateellinen ja katkera toisen paremmasta kunnosta ja erityisesti siitä, että silti saa samat etuudet kuin itse!

Tenerife 2016

Olimme jälleen isolla porukalla lomalla eteläsuomalaisten hiihtolomalla. Mukaan lähtevät minä ja lapseni, sisareni ja hänen lapset sekä vanhempani. Odotettavissa oli ainakin 20 asteen lämpöä - ja se on -10 asteen tilalle tervetullut vaihtoehto.

Kuvaaminen jäi tällä kertaa heikonlaiseksi. Viimeisenä iltana havahduttiin tallentamaan kuitenkin komea auringonlasku. Ehkäpä lomakuvista olisi tullut samanlaisia, jos olisi taas otettu niitä.

Hotelli oli tällä kertaa vain huone, parveke ja vessa. Tilaa olisi kaivannut enemmän, varsinkin kun huoneeseen piti saada myös pyörätuoli mahtumaan. Parvekkeellakaan sitä ei voinut säilyttää, kun se sijaitsi niin huoneen perällä ja mutkaisen oviaukon takana. Ahtaaaksi huoneen teki myös se, että huoneessa oli lisävuode, koska meitä oli kolme. No, oppiipahan arvostamaan tilaa ja huoneistohotelleja!

Lapset kävivät uimassa joka päivä pääosin hotellin altaassa ja pari kertaa rannallakin. Ihot tuli poltettua muutamaan kertaan, ja "ollinlootan" takia lapset söivät jäätelöä ja roskaruokaa tarpeekseen. Gourmet-kokeilut eivät tuntuneet lapsista vielä kovin houkuttelevilta...

Suunnittelimme sähkömopon vuokrausta, mutta suunnitelmaksi se jäi. Kävely- ja kelausmatkat olivat sen verran lyhyitä, ettemme tarvinneet taksin lisäksi muuta kulkuneuvoa. Kävimme myös Fañabessa markkinoilla ja siellä riitti kaikenlaisia myyjiä. Mukavin muisto sieltä oli pilapiirros lapsista, ja siitä tuli ihan hyvä.

Pyörätuolitanssin Suomi open

 

Vappuna 2016 pidettiin Lohjalla pyörätuolitanssin Suomi Open -kilpailut. Kisa on ensimmäinen kansainvälinen Suomessa ja sisältää kolme erityyppistä kilpailua: 2016 IPC WDS Suomi Open -kilpailut, Suomi Open 2016 ei-IPC kilpailut ja pyörätuolitanssin Suomen-mestaruuskilpailut. IPC:n kilpailussa noudatetaan IPC WDS:n sääntöjä, muissa osioissa Suomen pyörätuolitanssiliiton kilpailusääntöjä.


Sijoituimme duo tulokkaat 2 -luokassa ensimmäisiksi sekä lauantaina että sunnuntaina sekä single tulokkaat 2 -luokassa toiseksi ja kolmanneksi. Tulokkaiden duotanssissa tanssitaan hidas valssi, tango ja samba, ja singlessä valssi ja samba. Kuvat kertovat enemmän, joten olkaa hyvät.

I

Näennäisesti esteetön

Olin hiihtolomalla perheen kanssa Ylläksellä. Taas kävin satojen kilometrien päässä pettymässä, niin kuin monet kerrat aiemminkin. Monestikohan ihmisen pitää hakata päätään seinään, ennen kuin uskoo?

Nykyään monet hiihtokeskukset mainostavat ottavansa erityisryhmienkin tarpeet huomioon. Onhan mainoslause houkutteleva, mutta mainoksia ei aina kannata ottaa todesta ainakaan täysin. Muutama vuosi sitten Metsähallitus rakensi mökkimme lähelle levennetyt pitkospuut, jotta pyörätuolin tai rollaattorin käyttäjätkin saisivat nauttia liikkumisesta. Tästä voisi antaa tunnustusta Metsähallitukselle tai sille, jonka ideoima ja kustantama urakka on ollut. En ole tosin kokeillut pitkospuureittiä muuten kuin kepillä. Rollaattori mökillä olisi, mutta pyörätuoli vie autossa liikaa tilaa, eikä siitä tosin olisi mökillä kovinkaan paljon hyötyä: huoneistoihin on korkea kynnys, terassille on portaat ja piha täynnä kesäisin nyrkinkokoista sepeliä ja talvisin paksusti lunta. Kepillä, rollaattorilla ja polvituella on siis selvittävä.

Ylläksellä on mahdollista vuokrata kelkka ja ohjastaja 90 minuutiksi kerrallaan. Kelkkoja on vain yksi, ja ainakin minulle sattuneet miesohjastajat vain kirjaimellisesti ohjaavat kelkkaa rinteitä ylös ja alas. Luulin ensin, että tämä olisi ainoa mahdollisuus olla mukana laskettelemassa ja ulkona samassa paikassa kuin lapsetkin. Oulun Ruskotunturissa järjestetyissä soveltavan alppihiihdon tapahtumissa minulle on selvinnyt, että kelkkalaskettelua voi harrastaa yksinkin ja melko vähäisillä laskettelutaidoilla: kelkassa istuvan on tarkoitus hallita kelkkaa, ja takana olevan ohjastajan rooli on vain varmistella, jos kelkan vauhti kiihtyy liikaa tai muu onnettomuus uhkaa. Soveltavan alppihiihdon kurssi oli innostava ja uutta näkökulmaa avaava.

Esimerkiksi Tunturiylläksen eli Ylläsjärven puolella lipun-ostopaikalle menee rautaportaat ja invapaikoille oli työnnetty lumikasa. Hissi lipunmyyntiin löytyi, mutta siivouskomeron ja kaikenlaisten vuokrausrojujen takaa ja sillä edellytyksellä, että hissin edessä oleva ravintola on auki. Iso-Ylläksen eli Äkäslompolon puolella rakennuksen edessä ei ole ollenkaan invapaikkaa ja ulos rinteen puolelle pitää kiivetä pitkiä rautaportaita.

Kolmas kohde on Iso-Syöte, josta minulla on vammaisena vain yhden pääsiäispäivän kokemus. Tilat ovat eri tasossa parin kolmen askelman portaiden takana ja parkkipaikalle on liian pitkä matka. Neljäntenä kertoisin Ruskotunturista, joka saa kunniamaininnan siitä, että siellä on tänä talvena järjestetty kiitettävän paljon tapahtumia, kursseja ja teemapäiviä erityisryhmille. Kuitenkin vuokraamo ja kahvila ovat pyörätuoliasiakkaan saavuttamattomissa.

Otsikon "näennäisesti esteetön" kuvaa sekä Ylläksen, Iso-Syötteen että Ruskotunturin näennäisesti esteettömiä olosuhteita vammaisen ihmisen näkökulmasta. Rakennukset ja ulkoiset puitteet kertovat sanattomasti ulospäin hylkivästä asenteesta, ja laskettelua pidetään edelleen kävelevien ihmisten harrastuksena. Kaikki eivät voi nousta pyörätuolistaan tai kävellä kepin varassa niin kuin minä. Kritiikkiäni kohtaan voidaan suhtautua puolustautumalla, että mikä sitten minun ongelmani oikein on. Valittamisellani puolustan kaikkia niitä, joille asia ei ole näin vaivaton, ja omakin vointini voi muuttua joku kaunis päivä.

Työkyvytön, työkelvoton vai mikä sitä oikein on?

Perjantaina 12.2.2016 päätös tuli kuin puskista. Ei ole ehtinyt vielä saada päätöstä postin kautta, vaan Kelalta tuli tekstiviesti-ilmoitus, että minulla on Kelan asiointipalvelussa viesti. Viestissä luki: "Teille on myönnetty työkyvyttömyyseläke 1.7.2016 alkaen. Jos haluatte, voitte hakea eläkkeensaajan hoitotukea..." Aloin heti suunnitella ja tutkia Kelan sivuilla hakemuksen vaatimia asioita, mutta jätin asian vielä muhimaan mieleeni. Kuinka toisen avun varassa sitä oikein onkaan? Millaisista asioista ei selviä yksin?

Tunne on hieman kaksijakoinen. Toisaalta mietin, että eläkettähän minä olen halunnut ja hakenut, mutta toisaalta mietin, oliko se näin helppoa ja oliko elämä nyt tässä. Lähetin hakemuksen vasta vuodenvaihteessa, ja lupasin toimittaa siihen tarvittavan b-todistuksen tammikuun loppuun mennessä. Kuitenkin olin turhan optimistinen, koska sain b-todistuksen työterveyslääkäriltäni vaatimat muutokset tehtynä vasta samaisena päivänä kuin näin, että hakemukseni on hyväksytty. Eihän sen näin pitänyt mennä... Nyt en ole varma, pitäisikö todistus toimittaa vai ei, kun kerran päätös on jo tehty. En tosin usko, että se mitään muuttaisi.

Toisaalta haaveilemani yrittäminen olisi nyt lähempänä toteutumistaan. Kuitenkin yrittäjäkurssi pitäisi ensi töiksi opiskella, koska olen ollut koko elämäni vain toisella töissä, joten yrittäjätietoutta ei ole 80-luvun lopun kauppaopistovuoden jälkeen karttunut. Aion kuitenkin toteuttaa suunnitelmani, meni syteen tai saveen, sillä eniten pelkään ihmiskontaktien ja arkirutiinien vähenemistä ihan aivojen toimintakyvynkin kannalta. En ole mielestäni täysin valmis jättämään kaikkea ajattelemista, miettimistä, tekemistä tai sosiaalista elämää taakseni. Sitä paitsi, rahallisestikin siitä olisi apua, ja elämään voisi sisällyttää ulkomaanmatkan jopa kerran vuodessa. Saisin ansaita kuitenkin vähintään takuueläkkeen verran, ja jopa hieman enemmän, ja se tekisi noin 10000 euroa vuodessa. Rahasumman käyttäisin täysin itseeni ja lapsiini, sillä eläkesummalla saan maksettua lainat ja muut maksut.

Mutta first things first ja ensimmäiseksi yhteys Suomen yrittäjäopistoon, ja maksan vaikka kurssimaksun itse, sillä uskon sen maksavan itsensä takaisin. Kun kurssilla on saatu tarpeeksi rohkeutta perustaa oma yritys, teen seuraavaksi sen. Markkinointinäkymiä pitäisi kartoittaa, tehdä tiedusteluja liikeideani tarvitsijoista jne jne jne.

Tammileiri

Helsingissä järjestettiin tammileiri tammikuussa. Tammileiri oli pyörätuolitanssin harjoituskilpailu ja opetuspäivä, joka järjestettiin Helsingissä ja järjestäjänä oli Pyörätuolitanssiliitto. Mietin ensin pitkään, osallistuisinko tapahtumaan koska minulla oli kuntoutus edellisellä viikolla Mikkelissä. Lopulta päätin osallistua ja ostin paluulipun Ouluun, koska Helsinkiin meno menisi kelan kyydillä. 

Toinen askarruttava asia oli doping. Nimittäin tutkien pyörätuolitanssiliiton sääntöjä kilpailuista, ja aiheesta oli puhetta myös käymälläni leirillä aiemmin. Sain ohjeet tutkia kiellettyjen aineiden listaa ja verrata käyttämiäni lääkkeitä niihin. Siitäpä se tenkkapoo tuli. Kaksi käyttämistäni lääkkeistä on osittain tai kokonaan kiellettyjä. Koska kilpailu oli kansallinen ja epävirallinen, ei lääkkeistä tullut ongelmaa, mutta vappuna järjestettävät Suomi open 2016 vaatisi tarkempaa tarkastelua. Onneksi kielletty Tamofen ehtii loppua ennen sitä.

Osallistuin kilpailuissa duo tulokkaat ja single tulokkaat -luokkiin ja voitto tuli molemmista sarjoista. Single tulokkaat -sarjassa tanssitaan hidas valssi ja samba. Duo tulokkaiden sarjassa tanssitaan lisäksi tango. Oli mukava kokemus - ja olisi ollut ilman voittojakin, mutta voitto oli herkullinen lisä ja muutenkin oli kiinnostava nähdä samanhenkisiä ihmisiä. 

Pääasia olisi saada parempi pyörätuoli, jossa olisi pienemmät eturenkaat, kiinteä runko, takarenkaat kahdeksan asteen kulmassa ja paras tällainen olisi Progeon aktiivituoli.

Kelkkalaskettelua talvella 2016

Ruskossa oli sunnuntaina 17.1. talviliikuntatapahtuma. Tapahtuma oli osa soveltavan alppihiihdon koulutusta ja sen takia siellä oli kelkkoja, joilla sai laskea ohjaajan kanssa. 

Pakkasta oli noin 26 astetta joten aika viileää. Siellä oli kuitenkin sellaisia lämpöpusseja minkä takia tarkeni laskea useammankin kerran. Laskeminen oli hauskaa, ja osasin jopa hiukan itse hallita kelkan kulkemista. Takana oleva ohjastaja oli varmistamassa, ettei haavereita sattunut.

Tilaisuudessa mainostettiin torstaina 22.1. ja 11.2. pidettäviä lasketteluiltamia, mutta 22.1. tapahtuma jouduttiin perumaan kun pakkasta oli -28 astetta. Uskoisin, että helmikuun tapahtuma onnistuu järjestää. Helmikuun 11. lasketteluiltamat järjestettiinkin, mutta minä olin sairaana, enkä voinut osallistua. Onneksi sain ilmoituksen, jossa mainostettiin hiihtoloman jälkeisinä tiistai-iltoina järjestettävää kurssia, ja sinne aion kyllä mennä. Henkilökohtainen avustajani on lupautunut tulemaan avustajakseni, koska ilmoituksessa sitä edellytettiin.

15.3.2016 hienossa auringonpaisteessa ja upeassa kelissä osallistuimme soveltavan alppihiihdon kurssille. Avustajani oli aluksi hieman epävarma taidoistaan, kun laskettelemisesta on kulunut jo vuosia. Lohduttelin vain, että eiköhän se ole kuin pyörällä ajamisen oppimista. Kaikki meni hyvin, ja kouluttajamme Hannan mukaan minun pitää itse ohjata kelkkaa, ja avustajani vain varmistelee sen varalta, jos vaikka vauhti kasvaa liian kovaksi.

Painonsiirroilla kelkka todellakin totteli. Kelkkalaskettelussa käytettävät sauvat ovat vielä hankalat käyttää, mutta sinnikkäästi yritin niillä tehdä mitä piti. Kovin kummoisia taukojakaan emme pitäneet, koska kelkkaan meno ja siitä poistuminen ovat sen verran isotöisiä, että pysähdyimme vain pari kertaa hiukan hengähtämään. Tämän vuoksi päätimme muistaa ottaa vesipullon mukaan seuraavalla kerralla.

Meillä molemmilla oli mukavaa, ja ensi viikolla jatkamme ja opettelemme mm. ankkurihississä nousemista. Tällä ensimmäisellä kerralla käytimme naruhissiä. Kelkkalaskettelun toinen kerta on 22.3. Niinhän me laskettiin kuin vanhat tekijät! 

Hanna otti kännykällään kauniista maisemasta auringonlaskun aikaan.