perjantai 27. helmikuuta 2015

Pyörätuolitanssi

Olen käynyt pyörätuolitanssissa syksystä lähtien ja todella suosittelen! Sen innoittamana menin ravintolan tanssilattiallekin pyörätuolilla. Ja sain kuin sainkin ihan oudolta ihmiseltä kehuja! Tanssi on hauskaa ja musiikki tekee mielialalle hyvää! Pyörätuolilla musiikin tahdissa liikkuminen vaatii sopivasti myös aivotyötä.

 Toivoisin, että saisin harrastukseeni aviomiehen tanssipariksi niin voisimme tehdä jotain yhdessä ja vaikka osallistua aloittelijoille tarkoitettuihin kilpailuihin. Kun saisi edes kerran mukaan, niin näkisi kuinka innoittavaa se on. Tiedän, että aviomieskin pitää tanssimisesta, mutta minun kanssani se ei oikein onnistu perinteisellä tavalla. Ja siksi kulkee itsekseen tanssimassa. 

No tänä maanantaina sain mieheni mukaan tanssimaan, lupasi tulla katsomaan. Ensin ajattelin, että hän mököttää vain nurkassa enkä aluksi muuta toivonutkaan. Kuitenkin sillä kerralla tanssijoita oli vähemmän, ja ohjaajamme sai houkuteltua mieheni mukaan. Loppujen lopuksi tanssimme ensin valssia, sitten tangoa ja vielä sambaa. Sambasimme niin paljon, että minulla oli voimat todella vähissä. Se ei kuitenkaan menoa haitannut ja mukavaa oli. 

Mieleni täyttyi toivon pilkahduksesta: jospa saisin hänet mukaani toisellakin kerralla...!!!

Meistä tehtiin toukokuun lopussa myös juttu Kalevaan:
Minusta videoklippi antaa hyvän käsityksen harrastuksesta. BAILAMOS!!!
http://www.kaleva.fi/…/nain-sujuu-bailamos-pyoratuol…/3282/…#
ja tässä kuvia
http://www.kaleva.fi/uutiset/galleriat/tanssiminen-onnistuu-myos-pyoratuolilla/9141/2453386/