torstai 2. kesäkuuta 2016

Laki ja oikeus

Yhdenvertaisuuslaki on ollut voimassa vuoden 2016 alusta. Myös YK:n vammaisten ihmisten oikeuksia koskeva sopimus ratifioitiin Suomessa ja tulee voimaan kesäkuun kymmenes. Jippii... Ei nyt ihan kattoon tarvitse hyppiä... Oikeudet ovat hyvä asia mutta niiden toteuttaminen ovat sitten eri asia. Julkisen sektorin menoja pitää karsia eivätkä nuo päätökset toteudu täysin kuitenkaan. On hallitukselta hyvä taktiikka odottaa, että muka lakipykälät ovat ajan tasalla ja sitten vasta ratifioida yleissopimus. 10.6.2016 on siis sen suhteen juhlapäivä. Kuitenkin juhlaa hieman latistaa se, että ratifiointia on pitänyt odottaa kymmenen vuotta! 

Tämä lama on ollut vuoden 2008 pörssiromahduksesta asti ja talouskriisi on vain syventynyt ja valtion velka kasvanut, ja "julkisen talouden kestävyysvaje" on muuttunut ihan kirosanaksi. Saahan sitä nyt tehdä lakeja ja sopimuksia, kun ei ole rahaa niitä toteuttaa! Mietin asiaa ihan ruohonjuuritasolla: olisi voinut lain mukaan panna pari paikallista ravintolaa selkä seinää vasten ja vaatia muutoksia vammaisten asiakkaiden kannalta. Toiseen mennään rautaportaita ylös ja toisessa vessat ovat portaiden takana eikä sisäänkään pääse omin neuvoin. Olisi kuitenkin sydämetöntä mennä vaatimaan liikkeiltä saavutettavuutta, kun ympäriltä katoaa muutenkin liike toisensa jälkeen. 

Mitä siis kesäkuun kymmenentenä oikein juhlitaan? Sitäkö, kuinka hienolta kaikki paperilla näyttääkään? Vai sitä, että vihdoinkin vammaiset on saatu hiljennettyä pikku silmänkääntötempulla? Toimenpiteisiinhän ei voida ryhtyä, kun ei ole rahaa, mutta sehän on vain sivuseikka. Mitään mullistavaa ei ole luvassa, ja vammaisten kohtaamat vaikeudet eivät poistu, mutta valtion puolelta omatunto on puhdas ja YK:n paperi on vahvistettu. PISTE! Vaikka Suomi olisikin hyväksynyt YK:n vammaisten oikeuksia koskevan sopimuksen jo ensimmäisten joukossa vajaa kymmenen vuotta sitten, olisi tilanne samanlainen ja näyttäisi yhtä hienolta ja samoin kuin nyt, vain paperilla. Vaikka tuolloin lainsäädäntö olisikin ollut vammaisten osalta keskeneräinen, eivät nykyiset muutokset laissa tee sopimuksen toteuttamista yhtään sen paremmaksi. Mutta tällä kerralla voidaan vedota rahan vähyyteen.

Milloin oikein koittaakaan päivä, jolloin vammaisuudesta ei tarvitse erikseen puhua, vaan kaikki olisivat ihmisiä ja kaikilla olisi kortensa kekoon kannettavanaan toimivan ja taloudellisesti vakaan yhteiskunnan jäsenenä? Ja tämä koskee myös muita vähemmistöjä, ettei kenestäkään tarvitsisi puhua erilaisena tai vähemmistön edustajana, vaan että kaikki kuuluvat meihin kaikkiin! ME emme olleet koskaan ME, emmekä tule olemaankaan, eikä sitä yksi paperi muuksi muuta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti