maanantai 18. huhtikuuta 2016

Näennäisesti esteetön

Olin hiihtolomalla perheen kanssa Ylläksellä. Taas kävin satojen kilometrien päässä pettymässä, niin kuin monet kerrat aiemminkin. Monestikohan ihmisen pitää hakata päätään seinään, ennen kuin uskoo?

Nykyään monet hiihtokeskukset mainostavat ottavansa erityisryhmienkin tarpeet huomioon. Onhan mainoslause houkutteleva, mutta mainoksia ei aina kannata ottaa todesta ainakaan täysin. Muutama vuosi sitten Metsähallitus rakensi mökkimme lähelle levennetyt pitkospuut, jotta pyörätuolin tai rollaattorin käyttäjätkin saisivat nauttia liikkumisesta. Tästä voisi antaa tunnustusta Metsähallitukselle tai sille, jonka ideoima ja kustantama urakka on ollut. En ole tosin kokeillut pitkospuureittiä muuten kuin kepillä. Rollaattori mökillä olisi, mutta pyörätuoli vie autossa liikaa tilaa, eikä siitä tosin olisi mökillä kovinkaan paljon hyötyä: huoneistoihin on korkea kynnys, terassille on portaat ja piha täynnä kesäisin nyrkinkokoista sepeliä ja talvisin paksusti lunta. Kepillä, rollaattorilla ja polvituella on siis selvittävä.

Ylläksellä on mahdollista vuokrata kelkka ja ohjastaja 90 minuutiksi kerrallaan. Kelkkoja on vain yksi, ja ainakin minulle sattuneet miesohjastajat vain kirjaimellisesti ohjaavat kelkkaa rinteitä ylös ja alas. Luulin ensin, että tämä olisi ainoa mahdollisuus olla mukana laskettelemassa ja ulkona samassa paikassa kuin lapsetkin. Oulun Ruskotunturissa järjestetyissä soveltavan alppihiihdon tapahtumissa minulle on selvinnyt, että kelkkalaskettelua voi harrastaa yksinkin ja melko vähäisillä laskettelutaidoilla: kelkassa istuvan on tarkoitus hallita kelkkaa, ja takana olevan ohjastajan rooli on vain varmistella, jos kelkan vauhti kiihtyy liikaa tai muu onnettomuus uhkaa. Soveltavan alppihiihdon kurssi oli innostava ja uutta näkökulmaa avaava.

Esimerkiksi Tunturiylläksen eli Ylläsjärven puolella lipun-ostopaikalle menee rautaportaat ja invapaikoille oli työnnetty lumikasa. Hissi lipunmyyntiin löytyi, mutta siivouskomeron ja kaikenlaisten vuokrausrojujen takaa ja sillä edellytyksellä, että hissin edessä oleva ravintola on auki. Iso-Ylläksen eli Äkäslompolon puolella rakennuksen edessä ei ole ollenkaan invapaikkaa ja ulos rinteen puolelle pitää kiivetä pitkiä rautaportaita.

Kolmas kohde on Iso-Syöte, josta minulla on vammaisena vain yhden pääsiäispäivän kokemus. Tilat ovat eri tasossa parin kolmen askelman portaiden takana ja parkkipaikalle on liian pitkä matka. Neljäntenä kertoisin Ruskotunturista, joka saa kunniamaininnan siitä, että siellä on tänä talvena järjestetty kiitettävän paljon tapahtumia, kursseja ja teemapäiviä erityisryhmille. Kuitenkin vuokraamo ja kahvila ovat pyörätuoliasiakkaan saavuttamattomissa.

Otsikon "näennäisesti esteetön" kuvaa sekä Ylläksen, Iso-Syötteen että Ruskotunturin näennäisesti esteettömiä olosuhteita vammaisen ihmisen näkökulmasta. Rakennukset ja ulkoiset puitteet kertovat sanattomasti ulospäin hylkivästä asenteesta, ja laskettelua pidetään edelleen kävelevien ihmisten harrastuksena. Kaikki eivät voi nousta pyörätuolistaan tai kävellä kepin varassa niin kuin minä. Kritiikkiäni kohtaan voidaan suhtautua puolustautumalla, että mikä sitten minun ongelmani oikein on. Valittamisellani puolustan kaikkia niitä, joille asia ei ole näin vaivaton, ja omakin vointini voi muuttua joku kaunis päivä.