lauantai 26. syyskuuta 2015

Kuntoutuskurssin satoa

Olin viime viikon työelämässä olevien MS-potilaiden kuntoutuskurssilla, ja siellä tuli puheeksi mm. tämä ylläpitämäni blogi. Kuitenkin esitellessäni sivustoa parille kuntooutujalle huomasin, kuinka hankalaa sivustolta on löytää tietoa. Siksi innostuin heti kotiin päästyäni parantamaan sivustolta saamien tietojen etsimistä ja tiedon hankkimista. Tiedonhakua pyrkivät auttamaan oikean laidan jonkinkaltainen sisällysluettelo. Olen luokitellut blogimaisen satunnaisessa järjestyksessä kirjoittamani tekstit muutaman otsikon alle tavallaan omiksi sivuiksi. Luokat ovat


Sivuilla on linkkejä aiemmin kirjoittamiini kirjoituksiin. Toivottavasti tekemäni jaottelu auttaa tiedonjanoisia.


Invalidivähennys

Näin veroilmoitusten jättöpäivän lähestyessä ajattelin muistuttaa verotuksessa toimitettavasta invalidivähennyksestä. Jos pysyvå haitta-aste on 30 - 100 prosenttia, voi hakea invalidivähennystä sekä kunnallis- että valtionverotuksessa.

Ensimmäistä kertaa invalidivähennystä vaadittaessa tulee esittää riittävä selvitys (lääkärin lausunto) oikeudesta vähennykseen. Tämän jälkeen selvitystä ei tarvitse esittää, jos haitta-aste on pysynyt entisen suuruisena. Valtionverotuksessa vähennys on invaliditeettiprosentin suuruinen osa 115 eurosta. Alimmillaan vähennys veroista on siten 30 prosentin haitta-asteella 45 euroa. Vähennys tehdään ansiotulosta valtiolle suoritettavasta tuloverosta.

Kunnallisverotuksessa invalidivähennys on invalidiprosentin mukainen määrä 440 eurosta. Koska vähennys tehdään ansiotuloista kunnallisverotuksessa, lopullinen verovaikutus riippuu kunnan tuloveroprosentista. Alimmillaan vähennys tuloista on 30 prosentin haitta-asteella 132 euroa. Vähennys myönnetään kuitenkin enintään muun puhtaan ansiotulon kuin eläketulon suuruisena.

Henkilökohtainen avustaja



Henkilökohtainen apu on tarkoitettu henkilölle, joka vaikeavammaisuutensa perusteella tarvitsee pitkäaikaisen tai etenevän vamman/sairauden johdosta välttämättä ja toistuvasti toisen henkilön apua suoriutuakseen päivittäisistä toiminnoista eikä avun tarve johdu pääasiassa ikääntymiseen liittyvistä sairauksista ja toimintarajoitteista.

Henkilökohtaista apua haetaan vammaispalveluhakemuksella. Hakemuksesta tulee selvitä hakijan vamma tai sairaus sekä päivittäisen avun tarve. Siihen pitää liittää lääkärinlausunto ja tarvittaessa muu asiantuntijalausunto.

Henkilökohtaisen avun järjestämistavoista päätettäessä ja henkilökohtaista apua järjestettäessä kunnan on otettava huomioon vaikeavammaisen henkilön oma mielipide ja toivomukset sekä palvelusuunnitelmassa määritelty yksilöllinen avun tarve ja elämäntilanne kokonaisuudessaan.

Yksi henkilökohtaisen avun järjestämistapa on, että vammainen henkilö itse palkkaa avustajan ja toimii työnantajana. Tähän työsuhteeseen pätee kaikki yleiset työoikeudelliset säädökset. Henkilökohtaisen avustajan voi etsiä esim. TE-keskuksen sivuilta:www.mol.fi

Vammaispalvelulain 8 d §:n mukaan vaikeavammaiselle henkilölle korvataan henkilökohtaisen avustajan palkkaamisesta aiheutuvat kustannukset työnantajan maksettavaksi kuuluvine lakisääteisine maksuineen ja korvauksineen sekä muut kohtuulliset avustajasta aiheutuvat välttämättömät kulut. Kysymyksessä on taloudellinen tukitoimi, eli kunta ei toimi työnantajana eikä muutoinkaan voi määritellä vammaisen tai avustajan välisen työsuhteen ehtoja. Koska kunta kuitenkin toimii maksajan roolissa, tulee sen määritellä kohtuulliset kustannukset, joihin tukea myönnetään. Käytännössä kunta joutuu tulkitsemaan työsuhdetta koskevaa pakottavaa lainsäädäntöä sekä ohjeistamaan työsuhteen ehtoja, koska se on velvollinen korvaamaan palkan lisäksi työsuhteesta johtuvat muut lakisääteiset kustannukset.

Vammaistuet

Vammaisetuudet tukevat vammaisten ja pitkäaikaisesti sairaiden henkilöiden itsenäistä selviytymistä ja elämänlaatua. Vaikeasti sairas tai vammainen voi myös saada Kelan tukemaa kuntoutusta. Myös apuvälineitä myönnetään osana kuntoutusta.

Lapselle
Alle 16-vuotiaan vammaistuki on tarkoitettu lapselle, joka sairauden tai vamman takia on vähintään 6 kuukautta hoidon, huolenpidon ja kuntoutuksen tarpeessa niin, että se sitoo perhettä enemmän kuin samanikäisen terveen lapsen hoito. Lisäksi hoidon tulee aiheuttaa erityistä rasitusta.
Alle 16-vuotiaan vammaistuki

Aikuiselle
16 vuotta täyttäneen vammaistuki on tarkoitettu vammaiselle tai pitkäaikaisesti sairaalle henkilölle, jonka toimintakyky on heikentynyt vähintään vuoden ajan. Lisäksi sairauden tai vamman tulee aiheuttaa haittaa, avuntarvetta, ohjauksen tai valvonnan tarvetta.
16 vuotta täyttäneen vammaistuki

Eläkeläiselle
Eläkettä saavan hoitotuki on tarkoitettu vammaiselle tai pitkäaikaisesti sairaalle eläkeläiselle, jonka toimintakyky on heikentynyt vähintään vuoden ajan ja jolle sairaus tai vamma aiheuttaa viikoittain avuntarvetta tai ohjauksen ja valvonnan tarvetta.
Eläkettä saavan hoitotuki

Lähde: www.kela.fi

tiistai 22. syyskuuta 2015

Apuvälineet ja asunnon muutostyöt

Tähän postaukseen haluaisin enemmän interaktiivisuutta. Kertokaa kommenttiriveille, mitä apuvälineitä on ja miten aktiivisesti niitä käyttää. Aloitan omalla apuväline-, tuki- ja muutostyökartoituksella. Olen laittanut luetteloon kaikki asiat, joista koen saavani apua tai joiden hakemisessa olen vedonnut ms-tautiini. Täydennän listaa, kun huomaan jotain puuttuvan.

Minulla on 
  • tukikaiteet pesuhuoneessa (n. 2005 lähtien)
  • liuska talon etupuolella (v:sta 2008 tai 2009)
  • sähköinen ulko-oven avaaja (V. 2008)
  • kävelykeppi taisi olla ensimmäinen liikkumisen apuväline (aluksi oli vain laukussa kokoontaitettuna)
  • kokoontaitettava kävelykeppi oli hyvä matkatavara moottoripyöräreissulla 2015
  • mutkaveitsiä (leikkaan niillä aina)
  • paksupäinen kuorimaveitsi (on todella usein käytössä)
  • Ikean pitkä kenkälusikka jokaisen ulko-oven edessä
  • leikkuulauta/purkkipidike (leikkaan esim. perunat piikkien avulla)
  • napinlaittokoukku
  • pyörätuoli (päivittäisessä käytössä vasta 2011 alkaen)
  • rollaattori
  • suihkutuoli (käytän toisinaan)
  • sähkömopo (etupäässä kesäaikaan käytössä kauppareissuilla, kun sillä pääsee sisällekin)
  • autoveronpalautus v. 2007 ja 2012 ja 2015 (ei ole tosin vielä käytetty)
  • vammaisen pysäköintilupa (usein käytössä)
  • kuljetuspalvelut virkistysmatkoihin ja työmatkoihin
  • henkilökohtainen avustaja vuodesta 2009 (ensin 10, sitten 20, sitten 30 ja sitten 50 tuntia kuussa)
  • tietokoneen rullahiiri näppäimistön alle (aika vähän käytössä ja pitäisi palauttaa)
  • äänikirjojen lainaus ja kuuntelulaite, mutta tähän on tullut hyviä sovelluksia ainakin android-puhelimelle eikä enää tarvitse kuljettaa kömpelöä laitetta mukana erikseen
  • clas ohlsson, Hongkong, select.fi ovat edullisempia paikkoja kuin respecta ostaa monia pienapuvälineitä
  • kännykkämuistutukset
  • googlen kalenteri
  • dropbox-pilvipalvelu
  • työolosuhteiden järjestelytuki työnantajalle n. 2002 ja 2012 (ensin dokumenttikameraan ja videoprojektoriin, sitten sähköisiin ovenavaajiin)
  • polvituki oikeaan jalkaan (vasempaan sovitusaika lähiaikoina)
  • vammaistuki
  • osatyökyvyttömyyseläke 
  • NicerDicerPlus (on oivallinen salaatin pilkkoja)
  • kännykän "puheesta kirjoitukseksi" -ominaisuus eikä enää tarvitse sohia tekstin kirjoittamisen kanssa

torstai 3. syyskuuta 2015

~30 vuotta yhdessä, mistä 23 mäsänä

Kesä 2015 oli ainakin minulle hyvä säiden suhteen. Jaksoin tehdä itse paljon enemmän enkä tarvinnut säännöllisesti henkilökohtaista avustajaa varsinaisen avustajan kesäloman ajaksi. 

Sadetta en olisi ihan noin paljon kaivannut, mutta lämpötila oli minulle näin jälkikäteen ajateltuna aivan sopiva. Tietysti sitä itsekin sortui voivottelemaan alhaista lämpötilaa, mutta en todennäköisesti olisi tehnyt kahta tuhannen kilometrin moottoripyöräreissua hellesäässä. 

Myös parisuhde ja perhe-elämä on saanut uutta virtaa yhteisen tekemisen kautta. En olisi puoli vuotta sitten uskonut, että moottoripyörä voisi olla hyväksi suhteelle. Silloin kun mies joulukuussa sen osti, ajattelin sen vain pahentavan tilannetta ja lisäävän yksinäisiä aikoja lasten kanssa. Kuitenkin koko kesän on jokainen perheenjäsen saanut vuorollaan laatuaikaa isän/aviomiehen kanssa. 

Seksikin on ollut tämän kesän aikana hyvää ja nautinnollista. Syksyllä ja talvella pitää pystyä ylläpitämään se eikä antaa väsymykselle, laiskuudelle tai muulle yhtä huonolle tekosyylle periksi. Mikään ei suju jos seksi ei suju. Kauna ja ikävät ajatukset peittävät hyvät asiat ja kiintymyksen. Ja vaihtamalla se ei parane, usko pois.