perjantai 26. toukokuuta 2017

Hulahula jälkikirjoitus

Perjantaina 26.5.2017 Hulahula Suomi -ohjelman Oulu-jakso sitten tuli televisiosta. Olen tyytyväinen, ettei oma klippini korostanut MS-tautia liian paljon ja että se oli enemmän itseni näköinen.

Minua vaivasi, kun toimittaja oli jopa ärsyttävän kiinnostunut MS-taudistani, ja minä yritin olla siitä melko vähäsanainen. Pelkäsin ennen ohjelman lähetystä, että sairaus tulee korostetusti esiin, ja helpotuin, kun se ei tullut. Tauti on vain osa minua eikä edes pahinta, mitä minulle on tapahtunut. Kaikkien elämässä on jotain ikävää, eikä sillä mässäily tuo lohtua ainakaan minulle. Näillä korteilla pitää vain pelata.

Mielestäni jos kaikista profiilihenkilöistä on tarina, jossa henkilö voittaa vastoinkäymisensä aina tanssimalla, uskottavuus ja ohjelman kiinnostavuus kärsii. Tämä on vain minun oma ajatukseni enkä missään nimessä halua aliarvioida muita.

Minä olen elänyt sairauteni kanssa niin kauan, etten enää muista elämää ilman sitä. Olen purrut hammasta ja mennyt sinnikkäästi vastatuuleen. Olen mielestäni tehnyt tarpeeksi, kun saldona on yli 20-vuotinen opettajaura, tyttö ja poika, omakotitalo, lomamökki ja tasapainoinen elämä. 

Kysymykseen, millaista oli ennen ja jälkeen diagnoosin, oli vaikeaa vastata, kun sairastumisen aikaan olin vasta parikymppinen ja aikaa on mennyt jo enemmän sairaana.  Muistan vain sen, että halusin kaikkea "mahdollisimman paljon, mahdollisimman pian ja niin kauan kuin mahdollista", niin kuin ohjelmassakin sanoin.

Tärkeintä on pitää itsensä kiireisenä. Uskon, että tanssi tai mikä muu asia auttaa huomaamaan sen, missä on hyvä, onnellinen tai onnistunut negatiivisten ajatusten sijasta. Minulla tällainen asia on ollut ensin työ ja nyt eläkkeellä muun muassa pyörätuolitanssi.

keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Wheelgirl

Täällä on ollut valitettavasti hiljaista koska on ollut monenlaista juttua meneillään. Kiitos teille uskolliset seuraajani ja nöyrä anteeksipyyntö kaikille!
 
Olen aloittanut keväällä Sanomalehti Kalevan bloggaajana Wheelgirl -nimellä. Julkaistu on vasta muutama blogi enkä ole jaksanut kirjoittaa millään molempiin.
Monta luonnosteltua tekstiä odottaa malttamattomana julkaisua bittiavaruuteen. Blogini osoite on
https://blogit.kaleva.fi/wheelgirl/
Toinen minua kiireisenä pitänyt asia on tanssiharrastukseni, maaliskuun SuomiOpen ja kilpailut Hollannissa pääsiäisenä. Kilpailuja varten on pitänyt harjoitella, hakea rahoitusta, anoa avustajatunteja, miettiä puvustus ja meikki, huollattaa pyörätuoli, varata matkoja jne.
Kilpailut menivät erinomaisesti: sekä singlenä että duona hopeaa SuomiOpenista, singlekultaa ja duokultamitali ja duopronssi Hollannin kisoista. Debytant duo2-luokassa olimme ainoat suomalaiset seitsemästä parista. Tästä tarkemmin osoitteessa   https://blogit.kaleva.fi/wheelgirl/2017/05/04/pyoratuolitanssin-dutch-open/
Kolmas minua  työllistävä projekti on Ylen Hula hula Suomi -ohjelma. Koko huhtikuu on mennyt ohjelman yhteistanssinumeroa harjoitellessa. Se saatiin nauhoitettua loppuun viime sunnuntaina. Tässä pieni näyte yhteistanssista:
https://www.dropbox.com/s/sfndk0gdi0vh7qs/Video_20170510201551951_by_videoshow.mp4?dl=0
Huom. Linkki avautuu ainakin Chromella! Videon pituus on vain muutaman sekunnin.
Lisäksi olen ohjelmassa ns. profiilihenkilö, ja sitä varten oli omat haastattelu- ja tanssikuvaukset. Ohjelmasarja alkaa 12.5.2017, ja Oulun jakso lähetetään perjantaina 26.5.2017  klo 21.00, ja siitä saa lisätietoja mm. nettiosoitteista:
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2017/04/11/hulahula-suomi-ylen-kanavilla-125-alkae
Neljänneksi olen luonut Facebookin oman tanssisivun Dance Team Mertala & Hamari-Martimo, jonka osoite on 
https://www.facebook.com/danceteam.mertala.hamarimartimo/

Ja vielä sokerina pohjalla:
Ilmoitin perhe Martimon tanssimaan hulahulan tahtiin juhannusaattona. #hulahulasuomi
http://hulahulamartimo.blogspot.fi/
Ja uusi blogi Kalevassa

tiistai 20. syyskuuta 2016

On the wheels

Marraskuussa 2016 Oulussa järjestetään On the wheels -tapahtuma. Siellä esitellään pyörätuoliaktiviteetteja.


perjantai 9. syyskuuta 2016

Tanssitranssi


transsi 'hurmostila, haltioituneisuus'

Kirjoitus on julkaistu myös Oulun seudun neuroyhdistyksen sivuilla. 
http://osny.fi/blogi.html

Olen harrastanut pyörätuolitanssia kolmisen vuotta. Tanssin duona toisen pyörätuolissa istuvan kanssa. Osallistuimme viime vappuna Suomi openiin Lohjalla ja voitimme oman sarjamme molempina päivinä. Kilpailun myötä meille on tullut myös esiintymispyyntöjä. Esiinnyimme elokuussa MoveOulu-tapahtumassa ja syyskuussa Pohjois-Pohjanmaan neuroyhdistyksen 45-vuotisjuhlassa. Marraskuussa on luvassa pyörätuolitanssileiri ja harjoituskilpailut Kuopiossa. Tammikuussa on Helsingissä tammileiri ja pääsiäisenä Hollannissa kansainvälinen tanssispektaakkeli. 

Tanssikilpailuissa on kolme luokkaa: tulokkaat, pre champion- ja champion-luokat. Tulokasluokassa tanssitaan hidas valssi, tango ja samba. Pre champion-luokassa tanssien määrä nousee: vakiotanssit duoparilla ovat hidas valssi, tango, wieninvalssi ja quickstep sekä latinalaistanssit samba, cha-cha, rumba ja paso doble. Champion-luokkaan tulee lisäksi hidas fox ja jive, eli tanssitaan kaikki tanssit. Sarjanousuun pitää kerätä ensin pisteitä kilpailuilla ja sijoituksilla. Pisteitä meillä on käsittääkseni kerättynä kahdeksan vaaditusta kymmenestä, jotta siirtyisimme tulokkaista pre championiin.

Kesällä hioimme yksityistunneilla koreografiaa mm. hitaaseen foxiin, rumbaan ja paso dobleen. Koreografioilla ennakoimme tulevaa, kun tavoitteenamme on kilpailla ja nousta tulokkaista pre championiin ja jossain vaiheessa champion-luokkaan. Kesän aikana tanssilajien luonteenpiirteet ovat  syventyneet: hidas fox on liitelevää jousiammuntaa, paso doble marssivaa härkätaistelua, rumba viekoitteleva kosiotanssi ja jive leikittelyä

Pyörätuolitanssijat luokitellaan toimintakyvyn mukaan kahteen luokkaan, joissa luokan 1 tanssijoiden ylävartalon toimintakyky on alentunut ja luokan 2 tanssijoiden ylävartalon toimintakyky on normaali tai lähes normaali. Luokittelussa tehdään testejä, joissa tarkastellaan 1) pyörien ohjausta ja kykyä nopeuttaa ja pysäyttää pyörät käsin, 2) kykyä hallita pyörätuolin liikkuminen työntämällä tai kosketuksessa tanssikumppanin kanssa, 3) kykyä hallita pyörätuolin liikettä vetäessään tai kosketuksessa tanssikumppanin kanssa, 4) käsivarren kiertoa, liikerataa ja kontrollointia sekä 5) ylävartalon kiertoa ja hallintaa menettämättä tasapainoa. 

Tanssinopettajamme korostavat liikkeiden tarkkuutta,  rytmin merkitystä sekä vartalon, käsien ja tanssiasennon tärkeyttä, ja niitä tuomaritkin arvioivat tärkeysjärjestyksessä 1) musiikki, tahti ja perusrytmi, 2) liike ja liikeradat, 3) tanssiasento, otteet ja vartalolinjat, 4) jalkatekniikka ja 5) koreografia, tanssillisuus ja karisma.. Valmentajamme ovat tehneet itsekin uran kilpatanssijoina ja puhuvat asiantuntemuksella kilpailemisesta, valmentamisesta ja tanssimisesta ja osaavat soveltaa tanssin hyvin pyörätuolille. 

Kaikkien ei tarvitse ottaa tavoitteekseen kilpailemista, vaan tanssia voi myös omaksi ilokseen ja asettamalla tavoitteet vain omalle kehittymiselleen. Sitä paitsi adrenaliinit ja endorfiinit tekevät hyvää kaikille! Jokainen urheilija tai mitä vain harrastava haluaa jossakin vaiheessa ulkopuolista arviointia ja vertailutuloksia kehittymiselleen. Samat perhoset tuntuvat vatsassa kilpailun alussa jokaisella, ja sama hyvänolontunne tuntuu suorituksen jälkeen - oli maratoonari tai pyörätuolitanssija. 

Tanssiharrastuksen aloittaminen oli todella hyvä päätös. Tanssi on liikunnan harrastamista kuin huomaamatta, ja se kehittää vartalonhallintaa ja antaa uuden mahdollisuuden tanssimiseen, kun jalat eivät enää jaksa. Tanssista oppii aina uutta ja se on luonut uusia ystävyyssuhteita. Suosittelen jokaista kokeilemaan pyörätuolitanssia, sillä pyörätuolitanssikurssilla ei tehdä veren maku suussa niin kuin monesti jumpassa tai zumbassa tehdään (niitä väheksymättä), vaan harjoittelu on hellävaraisempaa mutta silti kohottaa kuntoa, itsetuntoa, tasapainoa, koordinaatiota, mielialaa ja kehittää lihasten liikkuvuutta, muistia jne.!

Nyt on Oulussa mahdollisuus tutustua pyörätuolitanssiin alkeiskurssilla, joka pidetään sunnuntaisin klo 15 - 16 Heinätorin koululla. 

Käy rohkeasti kokeilemassa, vaikka MS ei välttämättä istuta kokoaikaisesti pyörätuoliin! Ei se minuakaan istuta, ja pelkäsin turhaan feikkaavani, kun pystyin nousemaan pyörätuolista. Luokittelussa selvisi, että diagnoosi MS:stä riitti. Ja harrastuksen alussa sillä ei ole edes merkitystä.

Jopa Niiskuneiti tietää, että aina on aikaa ottaa pari tanssiaskelta:
”Voi! Tanssia! Menemmekö?" huudahti Niiskuneiti ja taputti käpäliään. "Minä en ole tanssinut pitkiin, pitkiin aikoihin!”
”Ei meillä ole aikaa tanssia, kun maailma on tuhoutumassa”, sanoi Niisku.
”Vähän aikaa, pyysi Niiskuneiti. Sehän tapahtuu vasta kahden päivän kuluttua!”
Tove Jansson, Muumipeikko ja pyrstötähti

perjantai 2. syyskuuta 2016

Miekkailua

Olimme parin ystävän kanssa kutsuttuja tutustumaan pyörätuolimiekkailuun. Oulun miekkailuseuran edustaja kertoi meille lajista, valmennuksen ideologiasta, välineistä ja pyörätuolimiekkailun eroista tavalliseen miekkailuun. Lajista sai kiinnostavan vaikutelman.Tällä kertaa harrastuksen aloittaminen jää valitettavasti tanssiharrastukseni jalkoihin, mutta lajin esittely oli erittäin onnistunut, ja jos olisi aikaa ja rahaa, olisi tämä harrastus kokeilemisen arvoinen.

Erityisesti haluttiin lisää pyörätuolimiekkailijoita tämänhetkisten kahden lisäksi. Muutkin miekkailua harrastavat ja erityisesti valmentaja istuvat pyörätuoliin vastustajiksi.
Tiesithän että pt-miekkailu on paralympialaji? Tarpeeksi innostunut ja lahjakas ehtii vielä tähdätä Tokioon vuonna 2020. Olympiadi on juuri alkamassa. Toivottavasti ensi viikolla alkavissa Rion paralympialaisista televisioidaan ihmisten aikaan myös pyörätuolimiekkailua!        

Luonto voimauttaa

Oulun seudun neuroyhdistys järjesti 30.7.2016 koko perheen "Voimaa luonnosta!"-ulkoilupäivän  Liminganlehden luontokeskuksessa. Päivän alkajaisiksi osallistujille tarjottiin kahvit ja kerrottiin infoa sekä yhdistyksestä että Liminganlahden luontokeskuksesta. Alkupuheenvuorojen jälkeen osallistujat jakautuivat kahteen ryhmään, bongareihin ja melojiin. 

Bongareille piti alun perin olla bongauskilpailu, mutta toisen oppaan puuttuessa koko porukka bongasi samassa joukkueessa. Liminganlahden luontoon ja linnustoon voitiin tutustua rauhassa ilman kilpailupaineita ja kaikki palkittiin. Bongarit saivat asiantuntijan opastuksella perusteellisen kuvan alueella kesälläkin pesivistä linnuista, ja porukka bongasi mm. merikotkan, ruskosuohaukan, merihanhia, räyskän, ruokin, riskilän, liron, haapanan ja räystäspääskyn. Mukana ollut opas auttoi oikeaan suuntaan kiikaroimisessa ja lajien nimeämisessä.

Melojat siirtyivät autoilla luontokeskuksesta 12 km:n päähän Temmesjoelle, jossa kaksi ohjaajaa Pikkulahden luontopalveluista odotteli melontaliivien, kajakkien ja ohjeiden kanssa. Monet osallistujista olivat ensikertalaisia ja siksi melko jännittyneitä siitä, kuinka säilyä melontaretkestä kajakin kaatumatta. Kuvaaminen jätettiin varmuuden vuoksi mukana olleiden perheenjäsenten vastuulle, jos onnistuisi kaatamaan kajakin.

Alkuopastuksen jälkeen siirryttiin yksipaikkaisiin kajakkeihin ja se oli odotettua vakaampi meloa. Ensijännityksen lauettua kaikki näyttivät olevan kuin vanhoja tekijöitä ja joen täytti rentoututut puheensorina. Noin neljä kilometriä pitkä melontareissu jäi konkreettisesti lihasmuistiin, kun melonnan kierreliike alkoi tuntua selkälihaksissa, joita ei ollut ennen kovin liikutellut.

Sää suosi osallistujia, kun retken ajan oli selkeä taivas ja sadekuuro alkoi vasta matkalla luontokeskukseen. Melominen kasteli kuitenkin, kun melaa pitkin kertyy vettä aukkopeitteeseen ja siitä tihkuu vettä syliinkin.

Kaikilla oli hauskaa ja iloinen jutustelu kuului kaikkialla. Päivän päätteeksi luontokeskuksessa nautittiin herkullinen lounas ja kaikki saivat mukavan muiston täydellisestä kesäpäivästä!




torstai 2. kesäkuuta 2016

Laki ja oikeus

Yhdenvertaisuuslaki on ollut voimassa vuoden 2016 alusta. Myös YK:n vammaisten ihmisten oikeuksia koskeva sopimus ratifioitiin Suomessa ja tulee voimaan kesäkuun kymmenes. Jippii... Ei nyt ihan kattoon tarvitse hyppiä... Oikeudet ovat hyvä asia mutta niiden toteuttaminen ovat sitten eri asia. Julkisen sektorin menoja pitää karsia eivätkä nuo päätökset toteudu täysin kuitenkaan. On hallitukselta hyvä taktiikka odottaa, että muka lakipykälät ovat ajan tasalla ja sitten vasta ratifioida yleissopimus. 10.6.2016 on siis sen suhteen juhlapäivä. Kuitenkin juhlaa hieman latistaa se, että ratifiointia on pitänyt odottaa kymmenen vuotta! 

Tämä lama on ollut vuoden 2008 pörssiromahduksesta asti ja talouskriisi on vain syventynyt ja valtion velka kasvanut, ja "julkisen talouden kestävyysvaje" on muuttunut ihan kirosanaksi. Saahan sitä nyt tehdä lakeja ja sopimuksia, kun ei ole rahaa niitä toteuttaa! Mietin asiaa ihan ruohonjuuritasolla: olisi voinut lain mukaan panna pari paikallista ravintolaa selkä seinää vasten ja vaatia muutoksia vammaisten asiakkaiden kannalta. Toiseen mennään rautaportaita ylös ja toisessa vessat ovat portaiden takana eikä sisäänkään pääse omin neuvoin. Olisi kuitenkin sydämetöntä mennä vaatimaan liikkeiltä saavutettavuutta, kun ympäriltä katoaa muutenkin liike toisensa jälkeen. 

Mitä siis kesäkuun kymmenentenä oikein juhlitaan? Sitäkö, kuinka hienolta kaikki paperilla näyttääkään? Vai sitä, että vihdoinkin vammaiset on saatu hiljennettyä pikku silmänkääntötempulla? Toimenpiteisiinhän ei voida ryhtyä, kun ei ole rahaa, mutta sehän on vain sivuseikka. Mitään mullistavaa ei ole luvassa, ja vammaisten kohtaamat vaikeudet eivät poistu, mutta valtion puolelta omatunto on puhdas ja YK:n paperi on vahvistettu. PISTE! Vaikka Suomi olisikin hyväksynyt YK:n vammaisten oikeuksia koskevan sopimuksen jo ensimmäisten joukossa vajaa kymmenen vuotta sitten, olisi tilanne samanlainen ja näyttäisi yhtä hienolta ja samoin kuin nyt, vain paperilla. Vaikka tuolloin lainsäädäntö olisikin ollut vammaisten osalta keskeneräinen, eivät nykyiset muutokset laissa tee sopimuksen toteuttamista yhtään sen paremmaksi. Mutta tällä kerralla voidaan vedota rahan vähyyteen.

Milloin oikein koittaakaan päivä, jolloin vammaisuudesta ei tarvitse erikseen puhua, vaan kaikki olisivat ihmisiä ja kaikilla olisi kortensa kekoon kannettavanaan toimivan ja taloudellisesti vakaan yhteiskunnan jäsenenä? Ja tämä koskee myös muita vähemmistöjä, ettei kenestäkään tarvitsisi puhua erilaisena tai vähemmistön edustajana, vaan että kaikki kuuluvat meihin kaikkiin! ME emme olleet koskaan ME, emmekä tule olemaankaan, eikä sitä yksi paperi muuksi muuta.

sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Pyörätuoli ja minä

Olen sairastanut MS-tautia n. 25 vuotta.  Alkaahan se jo näkyä ulospäin ja sisälläkin myllertää. Taas sai itse huomata, kuinka epävarma on. Ensin 10 vuotta pyrin piilottamaan sairauden, sitten uskaltautui käyttämään keppiä ja sitten kun lopulta tohdin istua pyörätuoliin, sanoin aina, etten oikeastaan tarvitse pyörätuolia - mutta minähän istuin siinä! 

Jotenkin en pitänyt itseäni oikeasti pyörätuolityyppinä, kun sain valita käytänkö sitä vai keppiä, rollaattoria vai sähkömopoa ja vertasin itseäni niihin, joilla tätä valinnanvapautta ei ollut. Syyllistin  ja häpesin itseäni. Muutamia vuosia meni, ennen kuin istuin rohkeasti pyörätuolissa enkä miettinyt, onko minulla oikeutta istua siihen.

Mutta sitten, juuri kun olin sopeutunut pyörätuolielämään, aloitin pyörätuolitanssin ja sama syyllisyys, häpeä ja pelko omasta vammaisuudestani ja oikeudesta käyttää pyörätuolia tuli esiin, ainakin omassa mielessäni. 

Pyörätuolitanssia harrastavissa on varmaankin itseni kanssa samalla tavalla noloja pyörätuolissa istuvia. Ehkä hekin haluavat päästä helpolla ja näyttävät muille itseni tavoin vain sen, että istuvat pyörätuolissa. Kukaan ei tosin ole koskaan suoraan syyttänyt tai kysellyt, pystynkö kävelemään vai en, mutta itse on itsensä pahin tuomari ja kyseenalaistaa vammaisuuttaan koko ajan. 

Ja vielä en ole kertonut mitään luokittelusta, joka tehdään jokaiselle vammaiskilpaurheilijalle! Pelkäsin etukäteen luokittelua juuri siksi, että se paljastaisi minut feikkivammaiseksi. Näin etukäteen painajaisia ja ajattelin, että juuri kun olen löytänyt jotain mukavaa ja mielenkiintoista, joudun luopumaan siitä ja sama kohtalo yksin kotona tylsistymisestä jatkuisi. Pelko oli turha. Luokittelijat miettivät vain sitä, kuulunko luokkaan 1 vai 2. Luokan 1 urheilijoilla käsivoimat ja ylävartalo eivät toimi täysin ja luokassa 2 käden ja kelauksen toimintarajoitetta ei ole. 

Terveille joudun todistamaan ja selittämään millainen on sairaus, joka ei aina näy päällepäin varsinkin kun en aina istu pyörätuolissa. Yleensä pääsee helpommalla, kun istuu pyörätuolissa, paitsi jos törmää ihmiseen, jonka mielestä  pyörätuolissa istuvalta on jokaisella oikeus suoraan kysyä vaikka kuinka henkilökohtaisia ja tungettelevia kysymyksiä. Aina ei halua kertoa itsestään ja itsemääräämisoikeus on kaikilla ihmisillä - vammaisellakin! Ja usein ilmeet ovat aika sääliviä ja katseet kertovat: "onneksi ei itsellä ole tuollaista!" Siksi on oikeastaan helpompi olla muiden pyörätuoli-ihmisten tai sairastavien seurassa.

Olen puun ja kuoren välissä. Vammaisten silmissä koen olevani feikkivammainen ja terveiden silmissä jotenkin sekasikiö. Minulta puuttuu terveen identiteetti mutta myös vammaisen ihmisen identiteetti. Sairaus ei näy päällepäin ainakaan silloin kun istun tavallisessa tuolissa. Käveleminen onkin sitten eri juttu. Ilman apuvälineitä identiteetti muuttuu lähemmäs puliukkoa, mutta ei vammaista vieläkään. Kaikkein tragikoomisinta tässä on se, että "rajoitteet ovat vain omassa päässä". 

MS on kummallinen, monimutkainen ja näkymätön. Terveet tuntuvat pitävän joskus jopa luulosairaana tai muuten huijarina. Toki itsekin on kateellinen ja katkera toisen paremmasta kunnosta ja erityisesti siitä, että silti saa samat etuudet kuin itse!

Tenerife 2016

Olimme jälleen isolla porukalla lomalla eteläsuomalaisten hiihtolomalla. Mukaan lähtevät minä ja lapseni, sisareni ja hänen lapset sekä vanhempani. Odotettavissa oli ainakin 20 asteen lämpöä - ja se on -10 asteen tilalle tervetullut vaihtoehto.

Kuvaaminen jäi tällä kertaa heikonlaiseksi. Viimeisenä iltana havahduttiin tallentamaan kuitenkin komea auringonlasku. Ehkäpä lomakuvista olisi tullut samanlaisia, jos olisi taas otettu niitä.

Hotelli oli tällä kertaa vain huone, parveke ja vessa. Tilaa olisi kaivannut enemmän, varsinkin kun huoneeseen piti saada myös pyörätuoli mahtumaan. Parvekkeellakaan sitä ei voinut säilyttää, kun se sijaitsi niin huoneen perällä ja mutkaisen oviaukon takana. Ahtaaaksi huoneen teki myös se, että huoneessa oli lisävuode, koska meitä oli kolme. No, oppiipahan arvostamaan tilaa ja huoneistohotelleja!

Lapset kävivät uimassa joka päivä pääosin hotellin altaassa ja pari kertaa rannallakin. Ihot tuli poltettua muutamaan kertaan, ja "ollinlootan" takia lapset söivät jäätelöä ja roskaruokaa tarpeekseen. Gourmet-kokeilut eivät tuntuneet lapsista vielä kovin houkuttelevilta...

Suunnittelimme sähkömopon vuokrausta, mutta suunnitelmaksi se jäi. Kävely- ja kelausmatkat olivat sen verran lyhyitä, ettemme tarvinneet taksin lisäksi muuta kulkuneuvoa. Kävimme myös Fañabessa markkinoilla ja siellä riitti kaikenlaisia myyjiä. Mukavin muisto sieltä oli pilapiirros lapsista, ja siitä tuli ihan hyvä.






maanantai 2. toukokuuta 2016

Pyörätuolitanssin Suomi open



Vappuna 2016 pidettiin Lohjalla pyörätuolitanssin Suomi Open -kilpailut. Kisa on ensimmäinen kansainvälinen Suomessa ja sisältää kolme erityyppistä kilpailua: 2016 IPC WDS Suomi Open -kilpailut, Suomi Open 2016 ei-IPC kilpailut ja pyörätuolitanssin Suomen-mestaruuskilpailut. IPC:n kilpailussa noudatetaan IPC WDS:n sääntöjä, muissa osioissa Suomen pyörätuolitanssiliiton kilpailusääntöjä.


Sijoituimme duo tulokkaat 2 -luokassa ensimmäisiksi sekä lauantaina että sunnuntaina sekä single tulokkaat 2 -luokassa toiseksi ja kolmanneksi. Tulokkaiden duotanssissa tanssitaan hidas valssi, tango ja samba, ja singlessä valssi ja samba. Kuvat kertovat enemmän, joten olkaa hyvät.































I