Olen ollut elokuusta 2013 asti osatyökyvyttömyyseläkkeellä. Hain osikselle jo pari vuotta aikaisemmin, mutta asuntolainat ja muut lainat pelottivat jäämään edes osittaiselle eläkkeelle. Sitten kuitenkin rohkaisin mieleni, hain päätöstä uudelleen, kun yhdeksän kuukauden harkinta-aika oli jo mennyt umpeen, odotetusti sain päätöksen, neuvottelin esimiehen ja henkilöstöpäällikön kanssa käytännön järjestelyistä ja palkoista ja jäin osatyökyvyttömyyseläkkeelle.
Päivääkään en vaihtaisi tämänhetkisestä pois, hetkeäkään en ole päätöstäni katunut. Työterveyslääkäri sanoi jo kokopäiväisenä ollessani, että minulla pitäisi työn olla enemmänkin harrastus - ja nyt se on sitä. Pystyn hoitamaan itseäni, ajattelemaan omaa hyvinvointiani, omaa jaksamistani ja itsekkäästi oman ajankäyttöni. Jaksan paremmin, minulla on tasaisempi mieliala ja ajatukseni on virkeämpi.
Taaksepäin muistellessani mietin, miten oikein jaksoin olla vaimo, äiti, MS-sairas, rintasyöpäpotilas, työntekijä, henkilökohtaisen avustajan työnantaja, lasten kasvattaja sekä kuntoutuja. Näin montaa työtä ei moni tervekään joudu yhtäaikaisesti tekemään. Kaikki nuo vaativat voimia. Noiden roolien lisäksi pitkäaikaissairas on aina tekemässä hakemuksia, valituksia, sopimuksia ja muita asiakirjoja. Kuinkahan moni tietääkään, miten työllistävää on olla pitkäaikaissairas - työpaikan sairauslomasta ei tässä yhteydessä voi edes puhua, sillä työntekijä vain täyttää poissaoloilmoituksen ja sitten palkanlaskija ja Kela hoitaa loput.
Osatyökyvyttömyyseläkkeellä oleminen on mielestäni liian säänneltyä ja rajoitettua. On sentilleen yläraja, kuinka paljon saa olla palkkatuloja ja jos raja ylittyy, eläkkeen maksu lopetetaan. Tässäkin tehdään selvä erottelu terveiden ja sairaiden välille: eläkkeelle ikänsä puolesta jäänyt saa ansaita eläkkeen lisäksi niin paljon kuin haluaa! Sairaus rinnastetaan siis laiskuuteen ja lusmuiluun, eikä sairas saa tienata liikaa, etteivät tulot vain ylitä tosi työtä tekevien tuloja!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti